lauantai 31. maaliskuuta 2018

Hieman tuunausta jälleen

Moi!

Niinkun moni on varmaankin jo huomannut, että tykkään todella paljon askarrella ja tehdä asioita itse. Niin, tälläkin kertaa postauksessa haluan tuoda tuunausideani teille! Tämä ei ole maata mullistava idea ja joku teistä on varmasti näin jo tehnytkin, mutta haluan tämän silti teille näyttää.

Elikkäs joo, olen varmaan jossain postauksessani sanonut, että tilaan joskus wishiltä tuotteita. (Varmaan olen myös luvannut niistä tehdä esittelyn.) Joten, tilaamani puhelimenkuoret tulivat postissa joita en ole vielä käyttänyt. Nyt siihen on tullut muutos pienen tuunauksen ansioista.

Tässä näette tarvikkeet joita tuunaukseen käytin sekä myös puhelimenkuoret, jotka saavat hieman uutta ilmettä. Kuvassa näette, että kuoret on avaruusaiheiset ja päätin tehdö pienten tähtien kohdalle timantti”tähdet”. Ja kyllä, käytän kiinnittämiseen kynsilakkaa 😂




Otin yhden timantin kerrallaan sormenpäähäni (onnistuu myös pinseteillä) ja laitoin siihen läpinäkyvää lakkaa. Itse käytin pohjalakkaa, mutta päällyslakkakin käy sillä ei ole väliä. Ennen kuin lakka kuivuu timanttiin, laitoin niitä mihin kohtaan halusin. Eläkä huoli vaikka sitä lakkaa jääkin kuoriin laittaessa timanttia, sen saa kynnellä raaputtamalla irti!




Kaikki saatuani kiinnitettyä annoin kuorien kuivua kauan etteivät timantit irtoaisi. Näitä ei ehkä helposti huomaa kuorista, mutta silti näkyvät sopivasti sekä antavat pientä lisää näihin puhelimenkuoriin. Itse tykkään todella paljon ja tuleekin heti käyttöön!



Tässä oli vain yksi idea tuunata puhelimenkuoria ja vain oma tapani tällä kertaa. Jos sinä olet tuunannut kuoresi, laita kommenttiboxiin kuva niistä!




-Emmi

Ei kommentteja:

Istutaan hetki kahvilla

Joulu 2018

Heippa!  On jo tovi kun kirjoittelin viimeksi, mutta nyt olen taas joulu aiheisen kirjoituksen parissa vaikka joulu onkin jo mennyt. Joul...