torstai 18. tammikuuta 2018

Löytöjä kaupasta! /2

Moi,
Nyt tulee sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa oli hopeinen kynttilänjalka, jonka löysin eurolla kaupoilta. Yksinkertainen tuote, mutta silti nätti. Jatketaan tälläkin osalla kynttilälinjalla. Kukapa ei pitäisi kynttilöistä!

Löysin myös eurolla tällaisen kipon, jossa on narusta tehty yksityiskohdat. Kipon saa myös roikkumaan. Normaalihintaisena tälläinen olisi ollut ainakin 5e.
Mielestäni tällainen on kiva ulkona tai sisälläkin.


Tämä myös valaisee mukavasti, eikä ole kovinkaan painava. Ylin kuva on otettu, kun valot ovat päällä. Alin on otettu pimeässä huoneessa.  Pimeässä tämä näyttää erittäin mukavalle!


Kippo on vihertävä, joten kynttilän valo saa vihertävän värin, mutta kuitenkin kynttilän omakin väri tulee esille.
Normaalihintaisena en olisi ostanut tätä, sillä mielestäni tällainen on normihintaisena aika kallis. Ottaen huomioon, että narusta on tehty aika hutiloiden yksityiskohdat ja aika rumat (toisella puolella kuin kuvassa näkyy). Ja narusta irtoaa 'karvoja'.
Mutta kuitenkin pidän tästä!

Pakko tähän loppuun vielä kertoa toinen, sillä se kuuluu samaan. Tämäkin on kynttilänjalka (ei varmaan yllätä), mutta sellaiselle pitkälle pitkulaiselle. Näin tämän kaupassa ja jotenkin oli pakko ostaa, koska on niin erikoisen näköinen. En tiedä paljonko normaalihintaisena tällainen olisi, mutta normaalihintaisena en olisi ostanut. Alennuksesta tämä maksoi 50snt.



Olisi pitänyt ehkä ostaa kaksi yhden sijaan, mutta parempi se yksikin on! Tämäkin on nätti.


Tässä jaksossa oli kaksi tuotetta, sillä kuitenkin samaan kategoriaan menee. Turha tehdä peräkkäin kolmea samaa!

Ensi jaksossa voin luvata ettei ole kynttilöitä! 😃



- Emmi

Ei kommentteja:

Istutaan hetki kahvilla

Joulu 2018

Heippa!  On jo tovi kun kirjoittelin viimeksi, mutta nyt olen taas joulu aiheisen kirjoituksen parissa vaikka joulu onkin jo mennyt. Joul...